Bonjour!
Nous avons visité le Louvre. Le Louvre oli täynnä ihmisiä ja kuuma. Se oli myös meille siuntiolaisille tositosi iso. Parin tunnin yöunien ja miljoonien käveltyjen kilometrejen jälkeen taide ei enään hirveästi inspannut, joten sovimme taktiikaksi Mona Lisa ja v*ttuun. Teemulle ja Saaralle ei ilmeisesti taktiikka ollut tuttu, joka johti siihen että me odottelimme "aulassa" puoli tuntia. Aasialaisten mummojen varattua kaikki kolme penkkiä, me päätimme istuutua lattialle. Turvamiehet eivät innostuneet tästä, vaan ilmoittivat tiukkaan sävyyn sen olevan kiellettyä. Meidän Ennimme päätti hetken kuluttua uhmata heitä, ja istuutui alas. Kymmenen sekunnin kuluttua kaksi tuttua mieshenkilöä lähestyivät taas meitä käskien Enni-paran nousta ylös. Pian aasialaiset siirtyivät Kiinan muurin pituiseen vessajonoon, jolloin istumapaikat vapautuivat meille. Juuri tämän jälkeen Teemu ja Saara saapuivat pyhiinvaellukseltaan ja menimme metron kautta takaisin hostellille. Päivä loppui epäonnistuneeseen pizzeriareissuun.
Viivi & Oona
mardi 24 mai 2016
vendredi 20 mai 2016
Louvre
Musée du Louvre
Louvre on rakennettu vuonna 1793 ja siellä käy vuodessa noin 3.9 miljoonaa ihmistä (tieto vuodelta 2013). Museon johtaja on Jean-Luc Martinez. Louvre on myöskin Pariisin suurin museo - sen pinta-ala on jopa yli 160 000 neliömetriä. Museo sijaitsee Seine-joen rannalla Pariisin sydämessä. Sinne on sijoitettu eräitä maailman kuuluisimpia taideteoksia kuten Mona Lisa, Horatiusten vala sekä Vapaus johtaa kansaa.
Museossa on yli 380 000 esinettä ja kokonaisuutta, 35 000 taideteosta kahdeksassa eri osastossa. Osastoja ovat Orienttilainen, Egyptiläinen, Kreikka& Etruskit ja Rooma, Islamin taide, Kuvanveisto, Taide-esineet ja koristetaide, maalaustaide sekä Painotyöt ja grafiikka.
Château de Versailles - Versaillesin palatsi
Le château de Versailles est un château et un monument historique francais qui se situe à Versailles.
Linna rakennettiin alun perin Ludvig XIII matsästyslinnaksi. Nykyisen muotonsa se on kuitenkin saanut lukuisten laajennusten ja muutosten jälkeen. Vieläkin se on yksi Euroopan suurimmista, hienoimmista ja tunnetuimmista palatseista. Palatsin viereen rakennettiin näyttävä puisto, joka tunnetaan vieläkin mahtavista suihkulähteistään ja useista upeista puutarhoistaan.
Enni & Henni
Notre Dame & l'île de la Cité
Notre Damen katedraali on Pariisissa sijaitseva katolisen kirkon keskus. Nimi tarkoittaa Neitsyt Mariaa. Notre Dame sijaitsee Pariisin keskustassa l'île de la Cité:ssä. Sen rakennus aloitettiin 1100-luvulla ja se valmistui noin vuonna 1345. Kirkko on rakennettu kahden raunion päälle. Notre Dame on sisältä jopa 35 metriä korkea. Kirkon on rakennuttanut sen aikainen piispa Maurice de Sully.
Notre Dame tuli maailmanlaajuisesti kuuluisaksi sen goottilaisen ja vanhan rakennustyylin ja kauneuden myötä sekä lasten keskuuteen siitä tuli kuuluisa Disneyn leffan Notre Damen kellonsoittaja.
Lîle de la Cité on Pariisin keskeisin paikka. Pariisi on alunperin periustettu l'île de la Cité:en, josta se on sitten laajentunut eri arrondissementteihin. Saaren tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Notre Damen katedraali, Saint-Chapelle ja Palais de Justice de Paris.
Pont Neuf (uusi silta) on Pariisin vanhin silta, joka yhdistää l'île de la Citén ja Pariisin muut osat keskenään.
Saari oli alunperin kelttiläinen kalastajakylä, mutta nykyään yksi tunnetuimmista kaupungeista.
La tour Eiffel
Eiffel-torni on Ranskan pääkaupungissa Pariisissa sijaitseva torni. Se on rakennettu vuosina 1887-1889. Se on 324 metriä korkea. Eiffel-torni on nimetty rakentajansa Gustave Eiffelin mukaan. Se on Pariisin symboli, Euroopan kuuluisimpia nähtävyyksiä ja Ranskan suosituin matkakohde. Tornin avajaisten jälkeen siellä on vieraillut yli 240 miljoonaa kävijää. Eiffel-tornin pinnat maalataan käsin seitsemän vuoden välein. Eiffel-tornista ei aluksi pidetty koska pariisilaisen mielestä se ei sopinut katukuvaan ja sen rakentaminen oli liian riskialtista ihmisille, mutta pian he tottuivat siihen ja nykyään se on yksi maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Inscription à :
Articles (Atom)